Harjoitusryhmät
Luistelukoulu 5-10-vuotiaat
Ryhmässä opetellaan luistelun perustekniikkaa. Täällä opit monipuolisesti luistelun perustaitoja, jotka soveltuvat jääkiekon, jääpallon, taitoluistelun, pikaluistelun ja roller derbyn harrastamiseen.
Ryhmän tavoitteena on hauska harrastaminen, mutta lapsi voi siellä halutessaan saada ensimmäiset kokemukset myös kilpailullisesta harrastamisesta.
Lisäinfoa luistelukoulusta tästä.
Pikkuratalaiset 8-11-vuotiaat
Junioreiden ryhmässä harjoittelu alkaa lasten kasvaessa jakautua hieman luistelukoulua selkeämmin kilpailulliseen ja matalan kynnyksen harrastamiseen. Valintaa ei kuitenkaan ole pakko tehdä, vaan lapsi voi kehittyessään ja kiinnostuksen mukaan vaihtaa ryhmien välillä suunnasta toiseen.
Ryhmässä opitaan kattavasti luistelutaitoja ja se soveltuu myös muiden lajien kuten jääkiekon ja taitoluistelun harrastajille näitä lajeja tukevana toimintana.
Isoratalaiset 12+ vuotiaat
Kilparyhmässä vaaditaan hieman harrastusryhmää enemmän taitoa ja sitoutumista harrastamiseen. Ryhmässä urheilija oppii pitkäjänteistä tavoitteellisuutta ja säännöllisyyttä, sekä ymmärtää oman motivaation merkityksen kehityksessä.
Opetus keskittyy myös enemmän luistelutaitojen ja yksilöiden erityisohjaukseen. Vaikka tässä ryhmässä luistelijat voivat alkaa keskittyä enemmän myös yhteen lajiin, niin harjoittelua pidetään mahdollisimman monipuolisena ja kokonaisvaltaisesti kehittävänä.
Aikuisten luistelukurssit
Aikuisille järjestetään tekniikkaopetusta ja kuntoharjoituksia luistelukursseilla. Meidän kurssimme soveltuvat pikaluistelusta ja rullaluistelusta kiinnostuneille ja esim. Kalevan Kierrokseen luisteluun valmistautuville, roller derby-pelaajille tai retkiluistelijoille.